Maisemanvaihdos

Ipanalla oli tuossa viime viikolla muutama sellainen yö, että nukkuminen jäi aika vähiin. Se suorastaan pursui energiaa eikä malttanut nukkua - ja suuttui, jos edes yritin nukuttaa. Vaihtoehtoisesti se nukahti kyllä ajallaan, mutta heräsi tunnin päästä aivan virkeänä ja touhua täynnä ja valvoi sitten pari-kolme tuntia ennen kuin suostui nukahtamaan uudelleen. Ilmeisesti kävelemään oppiminen oli tämän ylienergisyyden takana: taitoja piti testata sängyssäkin. Kauaa tuo levottomuus ei onneksi kestänyt, ja nyt onkin taas pari viime yötä nukuttu sellaiset 11-12 tuntia putkeen.

Eli lapseni on helppo tapaus, edelleen. Nukkuu keskimäärin oikein hyvin, syö ilman suurempia kamppailuja (välillä minun tai miehen pitää kyllä järjestää viihdytysshow, jotta ipana malttaa istua ruokailun ajan paikoillaan), ei nirsoile eikä kitise kovinkaan paljon, mutta hymyilee ja nauraa sitäkin enemmän. Nyt muksulla on lisäksi vielä meneillään sellainen ihana hellyysvaihe, että se tulee halailemaan monta kertaa päivässä. Hurmaava lapsi!

Sitten tullaan siihen kuuluisaan `muttaan`. Vaikka lapsonen helppo ja hurmaava onkin, on omakin aika välillä ihan tervetullutta. Usein siihen riittää ihan vain muksun päiväuniaika tai ne hetket iltaisin, kun lapsi tai lapset ovat jo nukkumassa ja vain me aikuiset hereillä. Toisinaan on kiva saada hiukan pidempi tovi omaa aikaa, mitä toki saankin niinä päivinä, kun lapsi on muutamia tunteja isällään. Ja etenkin niinä öinä kerran viikossa tai kahdessa, kun lapsi on isällään yön yli. Vaikka silloin tuleekin ikävä muksua, on vähän pidempi lepotauko paikallaan aina silloin tällöin. Minähän kuitenkin olen lapsessa melkoisen kiinni kun hän on täällä, joten on välillä ihan tervetullutta vaihtelua vierittää vastuu lapsen isän harteille. Tämä ei tarkoita ettenkö nauttisi lapseni seurasta ja haluaisi pitää hänet kotona, mutta yksinhuoltajana olen hänessä kiinni aivan eri tavalla kuin jos asuisin yhdessä lapsen isän kanssa. En voi vierittää osavastuuta lapsen isälle normaaliarjessa, joten on ihan mukava päästä tekemään niin silloin tällöin kun tämä ottaa lapsen luokseen.

Mitään pidempiä lapsivapaita en ole kaivannut enkä kaipaa edelleenkään, mutta tällainen vapaa kuitenkin toteutuu huhtikuussa. Lähdemme nimittäin silloin miehen kanssa Kroatiaan neljäksi päiväksi. Lapset jäävät Suomeen. Toki lasten kanssakin voisi matkustaa, mutta se koituisi kalliimmaksi ja hankalammaksi, eikä neljä päivää lasten kanssa riittäisi mihinkään. Niinpä lähdemme ilman heitä. Neljä päivää ei ole valtavan pitkä aika, mutta toki minua mietityttää, miten lapsi pärjää ja etenkin se, miten minä pärjään. Lapsi tulee olemaan tuttujen ihmisten hoidettavana tutuissa paikoissa (lapsen isän ja lapsen mummin luona) enkä siis usko, että hän tuota eroa kovin raskaasti ottaa. Onhan hän tuolloin "jo" vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen.

Emme siis varanneet matkaa sillä ajatuksella, että jee, saamme taukoa lapsista - itse asiassa ajatus siitä, että olisimme tosiaan tuon ajan ilman lapsia, iski vasta siinä vaiheessa, kun matkasta oli jo puhuttu pidempään. Mutta niinhän siinä käy, että tosiaan olemme nuo neljä päivää aivan kahdestaan. Ja vaikka tulen varmasti ikävöimään lasta hullun lailla, on ihan kivakin päästä olemaan kaksin vaihteeksi. On nimittäin niin, että suht tuoreeksi suhteeksi olemme viettäneet varsin vähän kahdenkeskistä aikaa. Kun molemmilla on lapsi, joista toinen on läsnä ison valtaosan ajasta, jää kahdenkeskinen aika niihin tunteihin, kun lapsi/lapset ovat nukkumassa tai toisen vanhempansa luona. Tästä näkökulmasta neljä päivää kaksin on suorastaan luksusta. Ikävä tulee, mutta on ehkä ihan positiivista saada pieni hengähdystauko ja päästä vaihtamaan maisemaa. Etenkin, kun se maisemanvaihdos näyttää tältä:

Lähde: best travel store

Lähde: Split's Jewish Community

Lähde: split-kroatien24.de

Lähde: watcher.ro

Onko jo huhtikuu?