keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Pallot, kissanvessat ja muut yksivuotiaan viihdykkeet

Kypsässä vuoden ja vajaan kuukauden iässä pikku-ukon suosikkiesineet ja -toimet pitävät sisällään seuraavia asioita:

Muksu rakastaa palloja. Yli kaiken. Mikä tahansa etäisestikään palloa muistuttava hahmo saa aikaan innostuneen sormella osoittelun ja "pallo, pallo, pallo" -hoennan. Kaupan hedelmä- ja vihannesosastolla ipana menee suorastaan sekaisin kun näköpiiri täyttyy erilaisista palloista: tomaateista, appelsiineista, omenista, perunoista...

Kirjaa lukiessa pieni käsi kääntelee sivuja vauhdilla niin kauan, että jostain löytyy pallon kuva. Lainasin kirjastosta kirjan, jossa Possu Pallero avaa lahjoja yksitellen. Sen sijaan, että muksua kiinnostaisi, mitä kullakin sivulla paketista paljastuu (ensin nalle, sitten auto, sitten kirja), se vain osoittelee yhä kääreissä olevaa palloa ja haluaa edetä vauhdilla sille sivulle, jolla pallo riisutaan lahjapaperista. Kun se sivu sitten tulee eteen, ipana läiskii pallon kuvaa voitonriemuisena - ja haluaa aloittaa kirjan alusta, pelkkää palloa janoten.

Tänään keksin oivan keinon rauhoittaa villiintynyt lapsi hetkeksi: Laitoin googlen kuvahakuun sanan 'pallo' ja selailin tuloksia. Muksu nojaili minuun pitkän tovin ihaillen kymmeniä erilaisia palloja.

Luonnollisesti myös lapsen ensimmäinen sana oli "pallo".

***

Pallo taitaakin olla ainoa niistä sallituista esineistä, joita muksu havittelee aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Valtaisaa kiinnostusta herättävät nimittäin etupäässä tietokoneet ja puhelimet. Tietokoneen näppäimistön läiskyttely kaksin käsin olisi ipanan suuri unelma, mutta valitettavasti se onnistuu vain harvoin - silloin, kun äidin silmä välttää. Mummilaan mennessään muksu kurottelee aina ensitöikseen pöydältä puhelimen, jonka näppäimiä sitten innoissaan painelee - ja onnistuu aina välillä soittamaan jollekulle (kuten äidin työtuttavalle Swazimaahan). Myös johdot, kaukosäätimet ja televisoruudun läiskiminen ovat mitä parhainta ajanvietettä.

***

Ehkä ikävin (mutta ipanan mielestä aivan käsittämättömän hullunkurinen) puuha on kissan hännän kiskominen.  Kun lapsi sai noin kuukausi sitten jalat alleen ja on sittemmin kehittynyt kävelyssä niin, että pystyy jo juoksunpyrähdyksiin, onnistuu kissan jahtaaminen ympäri taloa vallan mainiosti. Kiellot tehoavat huonosti eivätkä ainakaan pysy pienessä päässä montaa minuuttia. Onneksi kissa on kärsivällinen ja miehen tyttären vauva- ja taaperoaikana tällaiseen tottunut, eikä siis suutuspäissään raapaise lasta. Maukuu vain ja valittaa, muttei siltikään vaihda loikoilupaikkaa, vaikka muksu olisi jatkuvasti sen kimpussa.

***

Sohvilla kiipeily kuuluu myös muksun harrastuksiin ja lisämaustetta siihen antaa extremeurheilun muoto, joka käsittää sohvan käsinojan yli lähes pää alaspäin roikkumisen ja lattialla olevan lelulaatikon tavoittelun. Laatikollehan ei voi edetä simppelisti lattiaa pitkin, vaan asia pitää hoitaa vaikeimman kautta ja myös niin, että äiti saa olla haukkana vahtimassa, ettei toiminnan lopputuloksena ole pää edellä lelulaatikkoon syöksyminen. Täytyy tosin myöntää, että tämäkin pääsi jo kerran käymään. Vahingoilta kuitenkin vältyttiin, ja säikähdysitkusta huolimatta ipana syöksyi samaan itsetuhoiseen touhuun heti putoamisestaan toivuttuaan.

***

Muihin suosikkitoimiin kuuluvat muun muassa pää alaspäin roikkuminen äidin tai jonkun muun aikuisen pitäessä jaloista kiinni, vessanpöntön vetämisen tarkkailu ja innostunut mylvintä kun vesi kuohuu pöntössä, nauraen karkuun juokseminen vaipanvaihtotilanteissa, keittiön kaappien tonkiminen ja kissanvessan piiritys (parhaassa tapauksessa kissanvessan ulkopuolelta löytyy puupohjaista kissanhiekkaa, jota on kiva pureskella niin että koko suu on täynnä sahajauhoa).

---------------------------

Niin. Joskus on ihan vähän ikävä sitä aikaa, kun muksu oli pieni liikuntakyvytön pallero, joka tarkkaili maailmaa sitteristään tai peiton päältä lattialta rauhallisesti, riehumatta ja mihinkään kiellettyyn ylettymättä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti