sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Vielä yksi kuvatulva

Viime yöt ovat olleet hieman vähäunisia ipanan korvien tuubituksesta ja tuubituksessa havaitusta orastavasta korvatulehduksesta johtuen. Siispä blogimerkinnätkin ovat olleet tasoa "Katsokaa kaikki mun lasta, eikö ole kaunis!" - siis kuvia täynnä seuranaan vain hieman tekstiä. Siitä huolimatta jatkan vielä yhden merkinnän verran samalla teemalla ja yritän sitten seuraavalla kerralla panostaa vähän enemmän tekstipuoleenkin.

Viikonloppumme on ollut varsinainen lapsiperheen viikonloppu: lauantaina käytiin Raumalla Ti-Ti Nalle -konsertissa ja tänään Seikkailupuiston ateljeessa savitöissä (= tyttö taiteili savesta erilaisia pötköjä ja poika juoksi pitkin rakennusta tarttuen kaikkeen mihin vain yletti, mm. puukeppeihin). Savitöiden jälkeen paleltiin leikittiin puistossa tunnin verran. Kas näin:















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti