Ihana, ihana Split

Kroatian reissu tuli ja meni; nyt ollaan palattu Välimeren auringosta Suomen harmauteen. Matka oli ihana ja lämmittää mieltä edelleen, vaikka fyysinen lämpötila putosikin yli kymmenellä asteella Suomeen saavuttaessa. Olisin mieluusti jäänyt Splitiin paljon pidemmäksikin aikaa, mutta (rahatilanteen ohella) paluuseen oli yksi todella hyvä syy: Ipana.

Tuliaispuku päällä.

Ikävä reissun päällä oli kova - olihan tämä ensimmäinen kerta kun oltiin erossa yhtä yötä pidempään. Pystyin kuitenkin nauttimaan matkasta, vaikka Ipanan ikäisten lasten näkeminen toikin tipan linssiin. Odotin kovasti jälleennäkemistä ja olisin mieluusti heti rutistanut Ipanaa tunnin putkeen, mutta minunpa ei annettu tehdä sitä. Lapsi nimittäin osoitti mieltään siitä, että äiti oli "hylännyt" hänet; lähtenyt hummailemaan Kroatiaan ja jättänyt hänet isänsä ja mumminsa hoitoon. Aluksi Ipana ei suostunut edes hymyilemään minulle, vilkuili vain vakavana ja työnsi käteni pois kun yritin koskettaa. Sitten tuli kaulassa roikkumisvaihe, jota säesti vihainen itku - Ipana siis samaan aikaan takertui minuun ja oli kuitenkin kiukkuinen. Onneksi paluu normaaliin tapahtui nopeasti ja samana iltana lapsi viiletti jo ympäri kotia riemunkiljahdusten saattelemana.

Mutta niin, se matka, siitähän minun piti kirjoittaa. Olimme siis Kroatian Splitissä, joka on maan toiseksi suurin kaupunki ja sijaitsee Dalmatian rannikolla Adrianmeren ääressä. Kuvien ja kuulemani perusteella odotin kohteelta paljon, mutta todellisuus ylitti odotuksetkin. Split on kaunis, ystävällinen, helposti lähestyttävä ja edullinen kaupunki. Lisäksi sieltä on helppo tehdä päiväretkiä lähiympäristön upeisiin kohteisiin, kuten lähellä sijaitseviin saariin, joista yhdellä kävimmekin.

Brach-saaren Supetar-pikkukaupunki, johon lautta Splitistä saapui.

Näkymä Bolin kaupunkiin, jonne menimme taksilla Supetarista.

Ranta Bolissa.

Uskomaton merivesi.

Vietimme siis yhden päivän saarella ja muut kolme Splitissä. Käveltyä tuli tuntikaupalla päivittäin, kun kolusimme Splitin keskustoineen, vanhoine kaupunkeineen, rantoineen ja niemimaineen. Näkymät olivat joka suuntaan niin upeat, ettei usein juuri muuta ehtinyt kuin ihastella niitä ääneen. Ja kaiken kruunasi mahtava sää: 20-23 lämpöastetta ja aurinkoa siniseltä taivaalta joka päivä. Paikallisten (ja säätiedotusten) mukaan huhtikuinen sää on Kroatiassa usein epävakaa, joten meillä kävi tuuri senkin suhteen. Tosin, rusketusta ja pisamia tuoneen paahteen jälkeen oli entistä ankeampaa palata harmaaseen pohjolaan.

En juuri keksi pahaa sanottavaa Kroatiasta kokemamme perusteella. Kaikki oli hyvää: palvelu, sää, maisemat, hintataso, ruoka - viimeksi mainittu jopa niin hyvää, ettemme tainneet syödä yhtään keskinkertaistakaan ateriaa matkan aikana.

Grillattua kalaa grillatuilla perunoilla ja kasviksilla.

Pastaa savukinkulla, kermalla ja sienillä.

Jotain paikallisia lihajuttuja. Olivat kuulemma hyviä.

Kana-fetasalaatti ja etäämpänä grillattuja kasviksia ja kalkkunaa.

Summa summarum: Kroatiaan pitää päästä uudelleen. Suunnittelen jo matkaa ensi vuodelle. Silloin vuorossa olisi ainakin Dubrovnik, ehkä myös Split toistamiseen, päiväretki Bosnia & Hertsegovinan puolelle Mostariin ja lopuksi laivamatka Italiaan, josta sitten paluulento Suomeen. Nälkä kasvaa syödessä.

Lukutoukka Junior

Ipana on tullut äitiinsä ainakin yhdessä asiassa. Jo vuoden ja kolmen kuukauden iässä se rakastaa kirjoja. Piirre on alkanut tulla voimakkaasti esille viime viikkoina ja kuukausina. Kaikki kirjat pitää koluta läpi, olivat ne sitten Ipanan omia (tai miehen tyttären) kirjoja tai minun romaanejani, joissa ei ole edes kuvia.

Tutkailun alla Emma Donoghuen Huone (joka on muuten todella hyvä kirja, mutta jonka suosittelen lukemaan englanniksi, vaikka kuulemma toimii suomeksikin).

Rakkaus kirjoihin on niin suurta ja konkreettista, että parasta on, kun koko lattia lainehtii kirjoista. Ipanan suurta huvia onkin tyhjentää lastenhuoneen kirjahyllyn alimmat tasot kirjoista yhä uudelleen ja uudelleen - ja mieluiten aina silloin, kun olen juuri siivonnut huoneen.

Kyllä, mukana on myös talvisaapas, jonka Ipana on kuljettanut eteisestä.

Enää Ipanalle ei riitä se, että hän tutkii kirjoja yksinään. Ei, nyt äidin on osallistuttava touhuun. Ja mieluiten kymmeniä kertoja päivässä. Ipana kuskaakin minulle jatkuvasti erityisesti kahta kirjaa: kuvasanakirjaa Lue, leiki ja opi! sekä kurkistuskirjaa nimeltä Taavi Tiikeri.

Vaikea sanoa, kumpi näistä on Ipanan ykkössuosikki. Taavi Tiikeri oli pitkään Se Kaikkein Paras Kirja koska luukkujen takaa löytyi jänniä eläimiä, jotka vieläpä liikkuivat luukkua avatessa. Mutta nyt, kun puolet eläimistä on revitty irti ja piilotettu parempaan talteen, on kuvasanakirja alkanut nousta jaetulle ykkössijalle. Sitä pitää lukea siten, että vuorotellen osoittelemme kirjassa esiintyviä kuvia ja minä kerron, mitä missäkin kuvassa on. Välillä myös kysyn Ipanalta, missä on lusikka, kirja tai vaikka banaani ja hän sitten näyttää minulle. Tämä on ihan kiva pieni yhteinen harrastus, mutta toteutuessaan kaksikymmentä kertaa päivässä se alkaa vähän puuduttaa. Niinpä kyllästyttyäni totaalisesti osoittelemaan samoja kuvia kerta toisensa perään ovelana äitinä piilotan kirjan johonkin aina välillä (ja äitipisteitä ropisee...).

Vaikka samojen kirjojen selailu välillä tympäisee, olen toki hyvilläni Ipanan mieltymyksestä kirjoihin. Haaveilen ajasta, jolloin hän jaksaa kuunnella varsinaisia satuja. Ajasta, jolloin voimme pesiytyä sänkyyn ja sukeltaa sieltä käsin satujen maailmaan. Tai makoilla nurmikolla lämpimänä kesäpäivänä kirjapinon kera.

Siihen asti pitää vain jaksaa osoitella kuvasanakirjojen kuvia ja availla kurkistuskirjojen luukkuja. Tällä hetkellä Ipanalla ei nimittäin vielä ole kärsivällisyyttä pidempien satujen kuuntelemiseen. Onneksi niistä voi sillä välin nauttia muillakin aisteilla:

Peukalotragedia

Menetin eilen hermoni pukiessani Ipanaa ulkoilua varten. Haalarit, pipot, kengät sun muut menevät päälle ilman suurempia taisteluita mutta ne hanskat. Ne, joissa on peukalolle ihan oma paikkansa. Se peukalo ei vain mene sinne! Ei, vaikka mitä tekisi ja vaikka miten vääntäisi ja kääntäisi hanskaa. Lapsi itse ei tietenkään ymmärrä auttaa hitustakaan ja suuttuu vain kun pukeminen kestää. Siinä me sitten kitisimme yhteen ääneen, ja lopulta luovutin ja survoin Ipanan koko käden siihen neljälle sormelle tarkoitettuun tilaan. Kun ei niin ei.

Kyllähän se hanska lämmittää ihan samalla tavalla, vaikka kaikki sormet olisivat yhdessä kasassa. Mutta kun Ipana haluaisi ulkona ollessaan myös käyttää käsiään, tarttua oksiin ja hiekkalapioihin ja rapsutella lunta. Se ei onnistu ilman peukaloa omassa kolossaan. Ja minä en sitä sinne onnistu saamaan.

Tämä oli eilinen tragediamme ja sama kriisi jatkui myös tänään. Ai, maailmassa on suurempiakin epäkohtia?

Lapsellinen pääsiäinen

Pääsiäinen tuli ja meni ja jätti jälkeensä ähkyn, joka onneksi nyt on jo laantunut. Muuten tuli syötyä ihan kohtuudella - mitä nyt suklaata vähän liikaa - mutta eilen vanhempien luo katetettu pääsiäispöytä sai kyllä aikaan sellaisen olon, että pukemaani mekkoon liittämäni vyö lensi nurkkaan heti kun palattiin kotiin.

Tarjolla oli muun muassa tätä tekemääni mustikkamarmoroitua juustokakkua.

Tänä pääsiäisenä tuli pitkästä aikaa tehtyä muitakin pääsiäisjuttuja kuin syömistä - tai ainakin seurattua sivusta kun lapset tekivät niitä juttuja. Miehen tyttö tuli meille sunnuntaina, ja maanantaiaamuna keitin tytölle kolme kananmunaa maalattavaksi. Meillä kotona munia maalattiin joka pääsiäinen, ja täytyyhän perinnettä jatkaa. Ensi pääsiäisenä Ipanakin pääsee maalauspuuhiin; tänä vuonna se olisi luultavasti mennyt pelkäksi värien maisteluksi.

Lapset pääsivät myös Matti Myöhäisinä virpomaan tuohon naapuriin vanhemmilleni. Sain idean samaisena aamuna ja kolusin sitten vintillä tovin noidan vaatteiksi sopivia huiveja ja hattuja. Pihalta kävin nappaamassa parit koivunoksat ja taiteilin niihin joistain askartelujämistä koristeet. Sitten vain lapsille vermeet niskaan, vähän maskia naamaan ja menoksi. Tältä parivaljakko näytti:

Muita pääsiäisjuttuja meillä ei harrastettu, mitä nyt etukäteen vähän koristelin taloa munilla, höyhenillä ja tipuilla. Ipanaa nuo koristeet kiinnostivat hyvinkin paljon ja jokusen se sai hajallekin jo ennen kuin ehdin niitä mihinkään laittaa.

Pääsiäisen vietto huipentui eilen iltapalapöytään, kun kumpainenkin muksu oksensi iltapuuronsa. Tyttö oksensi toistamiseen aamuyöllä, mutta sittemmin molemmat lapset ovat olleet omia itsejään. Mikä pöpö se sitten olikin, se onneksi näyttää menneen ohi saman tien. Tänään on maittanut niin leikki, ruoka kuin unikin.