Puolitoista vuotta elämäniloa

Puolitoista vuotta sitten tähän aikaan olin aikamoisten tuskien armoilla. Pusersin Ipanan nimittäin ulos sisuksistani 12.1.2012 kello 23.41 mikä tarkoittaa sitä, että tänään on pienen miehen puolitoistavuotispäivä. En nyt sentään puolikkaita vuosia ala lapsen kohdallakaan sen kummemmin juhlia, mutta jotain pientä halusin naperolle tämän päivän kunniaksi ostaa. Niinpä hän sai 'Bakkan' eli Mikki Hiiri -pehmolelun. (Jostain mystisestä syystä Mikki on Ipanan kielellä Bakka.) Mummiltaan lapsi sai muumipaidan ja -housut - tai siis maamipaidan ja maamihousut.

Lahjaksi olisi varmasti riittänyt myös saippuakuplien puhallustuokio.

Mitä sitten kuuluu puolitoistavuotiaan elämään? Pelkkää hyvää, jos jätetään laskuista tällä hetkellä jylläävä flunssa ja silmätulehdus. Minulla on kunnia olla uskomattoman reippaan ja elämäniloisen pienen pojan äiti. Ipana on hyvällä tuulella pääsääntöisesti aina; mitä nyt kipeänä vähän kiukuttaa sekä silloin, kun kaikki jokin kiva kielletään. Yö- ja päiväunilta herätään hymyssä suin, aivan kuin lapsi olisi joka päivä iloinen yksinkertaisesti siitä, että on olemassa.

Puolitoistavuotias, lukemaan innokas.

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa!

Ipana nukkuu loistavasti (noin kaksitoista tuntia yössä ja siihen päälle vähintään kahden tunnin päiväunet), syö kaiken tarjottavan nirsoilematta ja lopun ajan riehuu pää kolmantena jalkana. Uskomattoman energinen tapaus, enkä ole ainut näin ajatteleva. Ja uskomattoman kaaho - jalat vie vaikka järki ei pysy mukana. Onneksi pahemmilta kolhuilta ollaan vältytty, ja pienempiä itketään joko pieni hetki tai ei ollenkaan.

Kaahoilusta puheen ollen...

Kun riehumiseltaan malttaa, Ipana tykkää lukea kirjoja (ja lehtiä, kuten ylempänä olevasta kuvasta näkyy). Iltasadusta on tullut niin tärkeä juttu, että lapsi juoksee edeltä kirjahyllyn luo jo pienestä vinkistä. Myös ulkoilma on naperon mieleen, ja ulos pitäisikin päästä koko ajan. "Mennää, mennää. Kennät!" vain kuuluu eteisestä, ja pian on äidin eteen rahdattu kengät Ipanan jalkaan laitettaviksi.

Ulkona on ihana olla, satoi...

...tai paistoi.

Sanavarasto on jo nyt melkoisen laaja ja uusia sanoja tulee koko ajan. Kynän kanssa heiluva Ipana haluaa "piitää" ja tiellä ajava "popo" (=mopo) kiinnostaa kovasti. Kun mikä tahansa - ihminen, eläin tai vaikka roskikseen lentävä vaippa - katoaa näköpiiristä, Ipana toteaa "Sinne menni". Naapurissa asuvat "Mmmi" ja "Vaavi", kotona puolestaan "Täti" (=äiti) ja "Viijje". Mummin läsnäolosta tietoinen napero ilmoittaa "Se o mmmi siälä" ja kun joku, vaikka jugurttipurkki, on tyhjä, kerrotaan siitä toteamalla "ei oo". Englanninkielisiä sanojakin on tullut jokunen lisää. Auto on edelleen "kaa" (=car), mutta nyt autolle voidaan myös jättää hyvästit toteamalla "Bai bai kaa".

Puolitoistavuotias saa puhua ruoka suussakin.

------

On se vaan niin ihana. Minun lapseni.

Aivan kuin ilme olisi vähän myrtsimpi heti kun joutuu jakamaan linssiluteen paikan äidin kanssa...