keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Metsän siimeksessä

Meillä sairastellaan taas. Mies ja Ipana ovat räkäisiä, mutta itse en - ainakaan vielä. Toivon että säästyn tältä taudilta niin kuin säästyin viime flunssaltakin, jonka kourissa muut kärvistelivät viikkoja. Aiemmin sain aina Ipanalta kaikki sen haalimat pöpöt ja oltiin usein yhtä aikaa potilaina, joten nyt on melkein kummallista, että olen säästynyt taudeilta. Voisiko apua olla yhä terveellistyneestä (onko tuo edes sana?) ruokavaliosta ja säännöllisestä, runsaasta liikunnasta...? Niidenhän pitäisi parantaa vastustuskykyä. Jos elintavat ovat säästäneet mut viime aikojen flunssilta - tai edes auttaneet niiden torjumisessa - on siinä taas yksi lisäsyy jatkaa valitsemallani tiellä. Niin kuin nyt muutenkaan olisin siltä kauas poikkeamassa; sen verran hyvä olo on aina rankankin treenin jälkeen! (Okei, musta on tulossa sellainen ärsyttävä terveysintoilija, joka hehkuttaa fiiliksiään rasittavuuteen asti. ;) Varmasti teen aiheesta lähiaikoina vielä erillisen blogimerkinnänkin. Pahoittelen.)

Valitettavasti Onneksi lapset ovat siitä(kin) kummallisia tapauksia, että niitä ei pieni tai isompi flunssa vedä kovinkaan flaatiksi. Ainakin oma ikiliikkujani jaksaa vetää tavanomaista ralliaan räkäisenäkin. Kun yli 39 asteen kuumekaan ei lasta taannoin rauhoittanut, ei liene mikään ihme että pieni räkänokkaisuus ei vauhtia hidasta. Niinpä kävimme tänään aamupäivällä vähän purkamassa suurimpia energioita lähimetsässä. Olisihan tuossa vieressä ollut leikkipuistokin, mutta metsä on taaperosta jännempi paikka, ja onhan se täynnä aarteitakin: käpyjä, oksia, kaarnaa, sammalta...




Taaperoiden (ja isompienkin lasten) vanhemmat: muksu kannattaa viedä metsään! Lapsi oppii paitsi liikkumaan luonnossa, myös välittämään siitä. Ja tosiaan, metsään ei tarvitse roudata (hiekka)leluja, sillä sieltä löytyy kyllä millä leikkiä ja mitä tutkia. Uskoisin myös, että näillä luonnon antimilla leikkiminen kehittää mielikuvitusta enemmän kuin "valmiit" lelut.

Ja mikä parasta, metsä on oiva paikka myös taaperoiden suosikin, kukkuu-leikin leikkimiseen.

"Kukkuu!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti