Hyvin kulkee, mutta kulkekoon!

Tulossa on jälleen ruokavalio-treeniaiheinen postaus, mutta ensi kerralla palaan taas lapsiaiheeseen - on nimittäin paljolti kerrottavaa siitä, mitä eräs kaksivuotias herra puuhailee nykyään.

Aloitin reilu viikko sitten treenailun personal trainerin valmennuksessa. Kyseessähän on osittainen nettivalmennus, johon kuuluu muutama face to face -tapaaminen, mutta emme siis treffaile pt:n kanssa jatkuvasti. Se sopii mulle ihan hyvin, paitsi budjettisyistä, myös siksi, että olen aika motivoitunut ja omatoiminen tässä projektissa. Lähinnä tarvitsin ammattilaisen tekemään mulle treeniohjelmia, auttamaan ruokavaliojutuissa (jotka on mulla kyllä aika hyvin muutenkin hallussa) ja ennen kaikkea olemaan se joku, jolle olen ikään kuin tilivelvollinen tekemisistäni. Mua auttaa hirmuisesti jo se, että kirjaan sinne verkkoympäristöön toteutuneet treenit ja kaksi kertaa viikossa punnittavan elopainoni. Plussaa on vielä pt:n mittanauhan ja rasvapihtien kanssa suorittamat mittailut, joista näkee kehityksen suuntaa - ja tietysti se, että mulla on ihminen, jolta voin milloin vain kysellä aihepiiriin liittyviä juttuja.

Treeniohjelman mukaan mun pitäisi tehdä viikossa kolme salitreeniä ja kaksi aerobista, mutta koska tarmoa löytyy, olen sopinut itseni (sekä pt:n) kanssa, että teen viikoittain 3-4 salitreeniä ja 2-3 aerobista. Pyrin pitämään yhden lepopäivän viikossa, että kroppa ehtii myös toipua välillä, ja lisäksi teen eri treenityyppejä (eli salia ja aerobista) vuoropäivinä. Salitreenit ovat uudella ohjelmalla aika rankkoja, joten yritän välttää peräkkäisiä salipäiviä ihan jo palautumisen nimissä.

Ruokavalio on kanssa aika hyvin hallinnassa, ja kumma kyllä, ei ole juuri edes tehnyt mieli epäterveellisiä juttuja. Proteiinia vedän aika runsaasti, jotta pois palava kudos olisi juuri sitä rasvaa eikä lihasta. Tässä auttaa toki myös raskas salitreeni. Ja mitä herkutteluun tulee - hedelmät sopivat siihen vallan mainiosti. Kun ei muuten juuri syö makeita juttuja, saa hedelmillä tyydytettyä sen herkkuhimon, johon ennen tarvitsi suklaata tai vastaavaa. Melkoinen muutos, vaikka itse sanonkin. Tokikaan tämä ei tarkoita sitä, ettenkö koskaan söisi ns. oikeita herkkuja, koska syön kyllä - mutta yritän "säästää" ne kerrat johonkin spesiaaleihin juttuihin kuten kyläilyyn, juhliin ja sellaiseen. Varmasti joskus tulee vedettyä höttöä ihan kotonakin, mutta vähemmissä määrin. Ja juuri nyt se ei tunnu natsimeiningiltä, vaan helpolta ja hyvältä. Jes!

Ajatusmallit uusiksi

Olen viime kuukausina onnistunut muuttamaan vanhoja ajatusmallejani ruokavalion ja treenin suhteen. Esimerkiksi näin:

- En enää kysy itseltäni, jaksanko mennä tänään salille tai keksi verukkeita, joilla treenin voisi välttää. Menen salille 3-4 kertaa viikossa ja teen sen lisäksi ainakin pari aerobista treeniä. Ja kun sanon että menen ja teen, niin myös menen ja teen. Sitä ei tarvitse kyseenalaistaa kun sen on päättänyt. Vaikka ei huvittaisi, vaikka laiskottaisi, menen. It's as simple as that.

- Ei makeaa mahan täydeltä on itse asiassa vallan mainio sanonta. Vaikka kaapissa olisi suklaalevy, sitä ei tarvitse syödä, se ei huuda nimeäni eikä sen syöminen tuo rauhaa, vaan lähinnä turvonneen ja epämukavan olon. Sen sijaan jääkaappiin voi ostaa vaikka raakasuklaakookosruutuja ja syödä makeannälkään yhden sellaisen. Se riittää, ihan todella riittää!

- Kaikki tai ei mitään -ajattelu kuuluu menneisyyteen. Elin pitkään joko-tai -elämää syömisten ja treenien suhteen. Joko söin raivoterveellisesti ja kuntoilin hullun lailla tai söin mitä sattuu ja pysyttelin poissa salilta ja lenkkipolulta. Terveellinen elämä saattoi myös kääntyä vastakohdakseen yhden lipsahduksen takia: "Kun nyt menin syömään ne keksit, peli on menetetty ja on ihan sama vaikka söisin samaan konkurssiin lisää höttöä". Ei näin, ei enää. Jos lipsahtaa, niin sitten siitä suosta noustaan ja jatketaan parempaa elämää uudella innolla. Ja välillä saakin "lipsahtaa", ihan luvan kanssakin - kunhan pysytään kohtuudessa eikä lipsahdus tarkoita kolmen päivän syöminkejä.

Tämän kaiken - ja monen muun asian - omaksuminen tarkoittaa parempaa vointia, lisää intoa treenaamiseen ja terveellisten herkkujen valmistusta ja nautiskelua. Olen harrastanut kuntosalilla käymistä ja lenkkeilyä yli vuosikymmenen (myönnetään, välillä varsin kausiluontoisesti...), mutta koskaan ennen en ole ollut näin motivoitunut ja innoissani. Nyt intoa lisää jokainen löystyvä vaate, jokainen salin peilistä näkyvä lihas, jokainen lisäkilo nostamissani painoissa. En enää treenaa pelkän lopputuloksen vuoksi (lisääntynyt lihasmassa, kiinteämpi keho), vaan nykyisin nautin jo itse treenistäkin - siitä kun tuntuu etten enää jaksa, mutta jaksan kuitenkin.

Joo, olen ehkä vähän hurahtanut, mutta hyvällä tavalla, ehdottomasti.